Keskustelu Ruusun kanssa
Hei Rakas,
16. lokakuuta 2024. Maa kimmelsi yön pakkasista, jalkojen alla rapisi ruohikko. Olin ulkoiluttamassa tapani mukaan kissaani, Minniä, kun minut pysäytti näky jäätyneestä kauniin pinkistä ruususta. Ei ollu muista kukista tietoa, saatika kasvillisuudesta, olivat ymmärtäneet jo lähteä odottamaan kevättä. Tämä ilmestys sitten kuitenkin siinä komeili kaikessa värikauneudessaan.
Tutkin hiukan ruusua, katselin ja kyselin. Tuntui, että ruusu oli siinä hetken keskustelua vailla. Jaoin sitten ajatuksia Ruusulle. Viime aikoina olin moittinut itseäni siitä, että koen olevani vieläkin ruohonjuuritasolla, enkä ole missään edennyt. Niitä unelma haavekuvia on pyritty pitämään mielessä yllä, mutta silti elämä näyttää menevän ihan muita suunnitelmia. Myöskin se, että on kolmekymppinen, vieläkin itseään etsivä, kokee yhteiskunnan paineet todella raskaina. Pitäis olla siellä jossakin, tiedäthän ne mielikuvat lapsista ja omakotitaloista.. Muutenkin tällaisena touhottajana, monesta asiasta kiinnostuneena ja monta projektia alottaneena kokee välillä turhautumista itseensä, että olisiko siihen omaan sielunsuunnitelmaan voinut kirjata jonkun vähän yksinkertaisemman matkan. Olen nimittäin ilmeisesti päättänyt oppia ja korjata kaikki edellisten elämien virheet, traumat ja oppiläksyt tässä yhdessä elämässä. :) Tai no siltä välillä tuntuu..
Päästin Minnin hetkeksi vapaille, ihan omille reiteille ja seison siinä Ruusun kanssa. Sitten minut valtasi tietoisuus:
“Elämä ympärilläni saattaa olla karua, kylmäävää ja tuulista, mutta se ei silti estä minua loistamasta. Ehkä aikani ei ole vielä puhjeta täydelliseen kukkaan, mutta sekin aika kuitenkin vielä koittaa.
Voin olla viesti siitä, että pelkkä yrityskin lasketaan, vaikka asioita ei saatettaisiinkaan täysin loppuun. Kasvutarinaa ei nimittäin voi pakottaa, saatika aikatauluttaa.
Et voi myöskään kertoa minulle milloin on oikea aika puhjeta.
Olen kuitenkin kaiken tämän aikaa juurruttanut juureni syvälle ja kaikessa keskeneräisyydessäni, tuon silti iloa ja kauneutta ympärilleni."
Ruusun viesti täytti minut lämmöllä ja rakkaudella. Oikeastaan osasin katsoa itseäni hänen kauttaan armollisemmin. Tuo keskustelu toi paljon lohtua ja iloa.
Seuraavana päivänä tartuin kameraan ja ikuistin ruusun kuvaan. Mietin millaisia keskusteluja saisin vielä jakaa Ruusun kanssa tulevina aamuina. Seuraava kuitenkin koitti ja sain todistaa Peuran vierailun jäljet.
Ruusu oli poissa. Olin niin surullinen ja pettynyt, jopa itseeni. Moitin ettenkö olisi voinut jotain tehdä Ruusun suojelemiseksi. Harmitus aivan ärsytti. Jäi ainakin viimeiseksi viestiksi vielä se ettei koskaan voi tietää milloin elää viimeisen päivän. Kauniisti toi kuitenkin Ruusu elämääni syvyyttä ja elämän ihmettelyä.
Hiukan olin vihainen Peuralle. Mokoma. Annoin kuitenkin anteeksi, myös itselleni.
Leikin vielä ajatuksella, millainen sielunsopimus Ruusulla ja Peuralla oli? Mistä sitä tietää jos Ruusu ja Peura olivatkin lyöneet kättä päälle vaihtaa vuorostaan ravintona olemisesta. Oliko Ruusu sittenkin ponnistellut Peuraa varten? Eli kumman selviytymistarinaa tässä loppujen lopuksi sittenkin kerrotaan? Voiko tässä tilanteessa olla velka maksettu tai vasta kirjoitettu?
Oli miten oli, Peura saa jatkossakin vierailla pihalla. Ensi kerralla otan vain Pikku Prinssistä mallia.
Halein,
Ella