Tarinani Kasvukivut I

Hei Rakas,

Koen aiheelliseksi kertoa tarinani miten matkani on kulkenut tähän pisteeseen. Se on ollut mutkainen ja kuoppainen tie. Lyhennän ja tiivistän tarinani kuitenkin jo näin alussa yhteen sanaan, Kasvukivut.

Oli vuosi 2021 kun sairastuin burnoutiin. Asuin Rovaniemellä ja kävin silloin kahdessa eri paikkaa töissä, sekä opiskelin sen mitä koronan aikana pystyi opiskella. Tuloksena kuitenkin totaali pysähtyminen. Muistan vieläkin sen merkittävän käänteentekevä päivän, jota en osannut silloin odottaa. Olin kuitenkin tietoinen, että omassa elämässäni oli tehtävä näkyviä muutoksia, etten voinut jatkaa sitä rataa mitä kuljin. Suorituspaineita ja painetta suorittaa tuli joka puolelta.

Yksi kesäkuinen aamu heräsin kipuun silmissäni ja tunsin ettei kaikki ollut hyvin. Suuntasin ennen työpäivääni lääkäriin outojen silmäoireiden vuoksi, kuitenkin pakonomaisena ajatuksena, että sieltä jokin hoito löydetään, jotta kerkeäisin vielä varmasti töihin. Toisin kuitenkin kävi. Muistan, että odottelin ensiarvion jälkeen vuoroani aulassa, kunnes minut pyydettiin huoneeseen, jossa minua odottikin yllätyksekseni psykiatrinen sairaanhoitaja. Hän katsoi silmiäni, mutta ei kysellyt siihen liittyviä kysymyksiä sen kummemmin. Sen sijaan hän kysyi minulta henkisestä jaksamisestani tai mitä elämässäni oli sillä hetkellä meneillään. “Mitä sinulle oikeasti kuuluu?” kaikui korvistani syvälle jonnekin kipupisteeseen, joka sai minussa itkureaktion aikaiseksi. Minä vain itkin, enkä saanut sanotuksi sanaakaan. Silloin tajusin miten väsynyt todella olin.
Lähdin lääkäristä sairaslomatodistus kourassa, diagnoosi: Uupumus.
On mielenkiintoista miten viisas oma kehomme on. Jos emme kuuntele mielemme hiljaistä ääntä, joka pyytää pysähtymään, pistää jossain kohtaa keho stop- painiketta. Sitä ei voi kiertää, jos itseä ei kuuntele.

Lääkäristä kotiin päästyä alkoi burnoutin hoitaminen. Sitä voisi luulla, että kyseessä olisi todella helppo keino parantua, kunhan vain lepää ja nukkuu, mutta ylivirittyneelle ja ylikuormittuneelle keholle ja mielelle se ei olekaan ihan niin yksinkertaista. Ymmärrän nyt, että kun seinä sitten tulee vastaan niin kaikki se mitä on taakseen jättänyt, sokeana ja kiireessä, löytyykin isoina kivinä edestä. Yleensä se mistä ihminen tinkii kiireisen elämän keskellä on omasta hyvinvoinnista, vapaa-ajasta, unesta ja ravinnosta. On ollut itselle iso kasvunpaikka oppia pitämään omista rajoista kiinni työ- tai opiskeluelämässä, laiminlyömättä omaa henkistä hyvinvointia ja terveyttä. Puhumattakaan uskaltamisesta pitää omia puolia hierarkisessa työympäristössä. Nostan esiin ajatuksen näin jälkikäteen kokonaisukuvaa katsottuna:

“Jos minua ei olisi tahtomattani pysäytetty,
olisiko mikään muuttunut jos olisin saanut itse valita?”

Meidän on helppo ajatella “Sitten kun.. ja sitten tämän jälkeen..” on se hetki kun teemme ryhtiliikkeen omassa elämässä itseä kohtaan. Ainakin itse omalta kohdaltani yritin myös suunnittella oman terveydentilan kohentamista tiettyyn ajan kohtaan. Ajattelin ettei sen hetken tilanne ollut pysyvä vain väliaikainen. Että tilanteet helpottaisivat kun saisin koulun päätökseen. Ymmärrän nyt, että joka hetki on hetki omalle henkiselle hyvinvoinnille. Voin valita millaisessa työympäristössä teen töitä, voin valita millaista työergonomiaa käytän, voin valita miten teen työni, voin valita miten lepään tauoilla tai mikä saa minut palautumaan päivistä.

Joka tapauksessa tiedostin, että elämä ohjasi minua nyt uuteen suuntaan. Ihan en siinä hetkessä osannut nähdä, että mikä oli tuo päämäärä oli tai se oppi tästä kaikesta suuremmassa kuvassa, mutta tuossa hetkessä ja mielentilassa ei oikeastaan muulla ollutkaan merkitystä kuin ottaa jokainen hetki sellaisena kuin se tulee ja antaa kaikkien tunnekirjojen ja -skaalojen tulla ja mennä läpi.

Siellä olin sitten sängyn pohjalla. Helpotus siitä, että nyt sain vihdoin nukkua oli ehkä murto-osa sekunnin ajatus, sillä epäonnistumisen ja minäkuvan musertuminen veivät kaiken kapasiteetin omasta ajatuskirjon tilasta. Tuntui, että koko mieli ja keho oli niin tukossa, että jopa kirjojen lukeminen, musiikin tai podcastin kuunteleminen tai edes puhelimen näytön avaaminen saattoi olla liikaa ja avata kyynelkanavat. Romahdin päivittäin huonommuuden tunteeseen etten pystynyt ottamaan edes puhelua tai tekstiviestiä vastaan. Silloinen poikaystäväni kävi hyvää hyvyyttään asentamassa Crash Bandicoot pelit makuuhuoneeseeni, jotta saisin vain olla ja tehdä jotain mielekästä. En kuitenkaan kyennyt edes pelaamaan kun rintakehässä alkoi kiristyksen tunne “epäonnistumisesta” pelissä. Loppujen lopuksi makasin siis vain sängyssä ja itkin.

Kun vointi antoi periksi aloin käydä kävelyllä ulkona ja siitä hetken päästä annoin mahdollisuuden sosiaalisille tilanteille. Rappukäytävän portaat olivat mittarini, sillä niistä huomasin psyykkisen kuntoni eheytymisen. Niin ja mitä tuli ruuanlaittoon tai kodin siivoamiseseen.. En kyennyt. Kaikkeen tähän tarvitsin apua enkä tiedä miten olisin pärjännyt ilman kämppistäni Anniliinaa tai silloista poikaystävääni ja hänen veljeä. Kaikesta siitä avusta koen edelleen syvää kiitollisuutta.

Mitä burnout sitten opetti minulle? Kävin todella paljon läpi omaa minäkuvaa, maailmankuvaa ja sitä millaisessa yhteiskunnassa elämme. Kävin paljon ajatuksia läpi elämän epäoikeudenmukaisuudesta ja siitä kuka minä olen. Tilanne antoi myös perspektiiviä siihen miten minä arvostan itseäni ja elänkö elämääni jonkun muun puolesta vai itseni takia. Tämä käännekohta elämässäni pysäytti yhden kaoottisen ja tuhoisan jakson elämässäni ja alkoi valmistella minua tulevaan.

Toivon, että tarinani antaisi viestiä siitä että olisimme itseämme kohtaan lempeämpiä ja opettelisimme omaan arkeen palauttavia ja pysäyttäviä hetkiä, jotka vahvistavat yhteyttä lähemmäksi omaan itseemme. Että tunnistaisimme omat rajamme ja uskaltaisimme niistä rohkeasti, lempeän lujasti ilmaista. Kun puhut omaa totuuttasi rakastavasti, et voi toimia väärin. Se miten muuta viestisi ottavat, ei ole sinun vastuulla. Rakasta itseäsi ja muista pysähtyä kuuntelemaan sisäistä ääntäsi, mitä se kaipaa kertoa sinulle juuri tänään.

Halein,
Ella

ps. Tämä tarina saa jatkoa seuraavassa blogi postauksessa Tarinani kasvukivut II, jossa kerron elämäni seuraavasta käännekohdasta. Pääset lukemaan sen oikeasta alakulmasta,